Vastaamo-vuodon uhrille suositeltavat toimenpiteet
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto on aiheuttanut mitä ilmeisimmin tuhansien suomalaisten henkilötunnusten ja yhteystietojen päätymisen vääriin käsiin. Vuoto on aiheuttanut monelle huolta myös taloudellisen tilanteensa vaarantumisesta. Olemme koonneet alle keskeisiä toimenpiteitä, joilla voit minimoida vuodon aiheuttamat taloudelliset riskit.
Rikosilmoituksen teko
Voit tehdä rikosilmoituksen sähköisesti tai asioimalla poliisilaitoksella. Poliisin sähköiseen palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla. Palvelussa rikosnimikkeeksi voi valita muut rikokset ja tekopaikaksi internetin. Mikäli olet saanut kiristysviestin, tulee se säilyttää.
https://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus
Luottokiellon teko
Tekemällä luottokiellon varmistat, ettei henkilötunnuksesi avulla tehdä petoksia, eli haeta esimerkiksi pikavippejä tai tehdä osamaksukauppoja. Luottokielto tulee tehdä sekä Asiakastiedon palvelussa että Bisnoden palvelussa, sillä molempia palveluja käytetään luottotietojen tarkistamisessa.
Asiakastiedon luottokielto maksaa 19,95 euroa ja Bisnoden 15,95 euroa. Luottokielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Voit myös asettaa tietovahdin, jolloin saat tiedon automaattisesti, kun luottotietojasi kysellään ja kuka kyselyn on tehnyt. Tämän palvelun hinta on Asiakastiedossa 14,90 euroa/vuosi ja Bisnodella 13,95 euroa/vuosi (sisältää määräaikaisesti myös vuoden luottokiellon).
Psykoterapiakeskus Vastaamo on luvannut korvata tietyin rajoituksin Asiakastietoon tehdyn luottokiellon kustannukset. Ohjeet hyvityksen hakemiseen löytyvät Vastaamon nettisivuilta.
https://www.asiakastieto.fi/omatieto/fi/tuotteet/oma-luottokielto
https://finland.bisnode.fi/oma-luottokielto/
https://vastaamo.fi/ajankohtaista/asiakastieto.html
Kaupparekisterin rekisteröintikielto
Patentti- ja rekisterihallitukselle (PRH) tehtävällä rekisteröintikiellolla on mahdollista estää merkintä yrityksen vastuuhenkilöksi eli esimerkiksi hallituksen jäseneksi. Tällöin henkilöä ei merkitä kaupparekisteriin ilman erikseen tapahtuvaa yhteydenottoa ja suostumusta. Rekisteröintikielto on voimassa toistaiseksi.
Kieltoa voi hakea siihen tarkoitetulla lomakkeella sähköpostitse tai postitse. Suomi.fi-palvelun kautta on mahdollista varmistaa ajantasaisesti omat kaupparekisteriin merkityt roolit.
Lisäksi yrityksen osalta on mahdollista ilmoittaa, että yrityksen ilmoitukset voidaan tehdä vain sähköisesti YTJ-palvelun kautta, mikä edellyttää aina vahvaa tunnistautumista.
https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/valty_huijauksilta/rekisterointikielto.html
https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/valty_huijauksilta/vain_sahkoiset_ilmoitukset.html
Osoitteenmuutoskielto
Osoitteenmuutoskiellon avulla voidaan varmistaa, ettei henkilön osoitetietoja muuteta hänen tietämättään. Tällä voidaan estää esimerkiksi henkilön nimissä tehtyjen tuotteiden tilaamisen ulkopuolisen osoitteeseen.
Postiin voi asettaa lomake-eston, jonka myötä osoitemuutosta ei voi ilmoittaa paperilomakkeella.
Mikäli henkilötietojen lisäksi myös pankkitunnukset tai muu vahva tunnistautumisen keino on päätynyt ulkopuolisen tietoon, on hyvä tehdä muuttosuojaus. Tällöin osoitetta ei pysty vaihtamaan edes verkkopalvelun kautta. Muuttosuojaus tulee tehdä sekä Postille että Digi- ja väestötietovirastolle.
Tietojen luovutuksen kieltäminen
Voit estää tietojesi luovuttamisen eli esimerkiksi osoitetiedon luovuttamisen. Esto on mahdollista tehdä sähköisesti tai ottamalla yhteyttä Digi- ja väestötietovirastoon (puh. 0295 536 220).
https://dvv.fi/tietojen-luovuttamisen-kieltaminen
Turvakielto on mahdollista saada, mikäli henkilöön kohdistuu perusteltu ja ilmeinen turvallisuusuhka. Tällöin vain sellaiset viranomaiset, joilla on oikeus turvakiellon alaisten tietojen käsittelyyn, pääsevät käsiksi mm. osoitetietoihin.
Tietojen poisto laskutuspalveluista
Laskutuspalveluihin (esim. Klarna) tallennetut tiedot on hyvä poistaa. Voit tehdä tietojen poistopyynnön vetoamalla tietosuoja-asetuksen unohtamisoikeuteen.
Sähköpostin ja muiden palvelujen salasanojen tarkistus
Tietojesi päädyttyä vääriin käsiin on mahdollista, että esimerkiksi sähköpostiin yritetään murtautua. Siksi on hyvä varmistua, että palveluissa on käytössä tarpeeksi vahva salasana.
Henkilötunnuksen muuttaminen
Äärimmäisessä tilanteessa voit hakea uutta henkilötunnusta. Sen saaminen edellyttää kuitenkin, että henkilötunnusta on käytetty toistuvasti väärin, siitä on aiheutunut huomattavaa haittaa ja että henkilötunnuksen muuttamisella voidaan estää väärinkäytön jatkuminen. Lisäksi poliisin antaman uhka-arvion perusteella muunto voidaan tehdä turvallisuuteen liittyvistä syistä.
https://dvv.fi/henkilotunnuksen-muuttaminen
Täältä saat lisätietoja suositeltavista toimista, jos tietojasi on vuodettu:
Rikosuhripäivystys https://www.riku.fi/toimi-nain-jos-tietojasi-on-vuodettu-verkkoon/
Kyberturvallisuuskeskus https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ajankohtaista/neuvoja-identiteettivarkauden-tai-tietovuodon-uhrille