Fiscales – palvelut ulkosuomalaisille
Suomesta ulkomaille tai ulkomailta Suomeen muutettaessa on aina monta verotuksellista asiaa, jotka tulee ottaa huomioon. Ulkomaille muutto voi aiheuttaa muutoksen henkilön verovelvollisuusasemassa ja sillä voi olla vaikutusta yksittäisten tulojen verottamiseen.
Klassisena sudenkuoppaesimerkkinä on tilanne, jossa henkilö muuttaa pysyvästi pois Suomesta, mutta tästä huolimatta pysyy Suomessa yleisesti verovelvollisena muuttovuoden ja kolme seuraavaa vuotta. Tämä johtuu siitä, että henkilöstä tulee tällöin lähtökohtaisesti yleisesti verovelvollinen useammassa kuin yhdessä valtiossa – uudessa asuinvaltiossa sinne pysyvän siirtymisen johdosta ja Suomessa Suomen verolakiin sisältyvän erityissäännöksen johdosta. Tällöin kahdella maalla on lähtökohtaisesti verotusoikeus henkilön kaikkiin tuloihin. Verotusoikeuden jakautumista ja mahdollisen kaksinkertaisen verotuksen poistamista koskevat kysymykset tulee ratkaista valtioiden sisäisen lainsäädännön ja maiden välisen verosopimuksen perusteella.
Vaikka ulkomaille tai ulkomailta Suomeen muuttaminen olisi tilapäistä, on tärkeää tuntea ja olla tietoinen kunkin asianomaisen maan sisäisistä verosäännöksistä koskien verovelvollisuuden muodostumista sekä verosopimuksen sisältämistä säännöksistä koskien muun muassa verotusoikeuden jakautumista. Jos maiden välillä on verosopimus, on hyvin tärkeää määritellä se, kumpi valtioista katsotaan verosopimusta sovellettaessa asuinvaltioksi, koska se määrittelee hyvin pitkälle verotusoikeuden jakautumisen maiden välillä.
Toinen kansainvälisessä tilanteessa selvitettävä tärkeä seikka on sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset. Verovelvollisuus ja sosiaaliturva eivät määräydy samojen säännösten perusteella, vaikka molemmat ovat läsnä ja tulevat useimmiten tarkasteltaviksi rajojen yli liikuttaessa. Henkilö voi esimerkiksi olla verotuksellisesti asuva yhdessä valtiossa, mutta kuulua silti toisen valtion sosiaaliturvan piiriin.
Vaikka verovelvollisuusasemassa ei tapahtuisikaan muutosta ja tuloja verotettaisiin samalla tavoin kuin ennen muuttoa, syntyy verovelvolliselle muuton yhteydessä yleensä vähintäänkin ilmoitus- ja rekisteröimisluonteisia velvoitteita. Näistä on syytä huolehtia, jotta verotusmenettely sujuisi mahdollisimman jouhevasti.
On huomattavasti helpompaa ja turvallisempaa muuttaa maasta toiseen, kun verotusta koskevat asiat ovat hallinnassa jo muuton hetkellä. Meillä on useiden vuosien kokemus kansainvälisestä henkilöverotuksesta ja erinomaiset kontaktit muihin maihin Nexia International -verkostomme kautta. Paras neuvo onkin ottaa rohkeasti yhteyttä – apua on tarjolla.
- Avustaminen lähtö- ja kohdemaan verotukseen liittyen (mm. verovelvollisuus)
- Veroilmoitusten hoitaminen ja niiden jättämiseen liittyvä neuvonta
- Perintö- ja lahjaverotukseen liittyvä veroneuvonta
- Konsultointi eläke- ja sosiaaliturvaan liittyvien velvoitteiden osalta
- Palvelemme myös laajasti kansainväliseen yritysverotukseen liittyvissä asioissa, esim. avustaminen yritysten työntekijöiden lähettämiseen ja edustajan asettamiseen liittyvissä kysymyksissä
Kumppaniemme kautta voimme myös auttaa
- Oleskelu- ja työlupia koskevissa kysymyksissä
- Työsopimusoikeudellisissa kysymyksissä
Lisätietoja:
https://www.fiscales.fi/kansainvalinen-verotus/muutto-ulkomaille
https://www.fiscales.fi/kansainvalinen-verotus/muutto-ulkomailta
https://www.fiscales.fi/kansainvalinen-verotus/ulkomaantulot
https://www.fiscales.fi/veroblogi/verovelvollisuuden-merkityksesta-verotuksessa